Kotona taas, vaikkei niin huvittaisikaan..Aamulla piiitkän pitkä lenkki illan koitokseen valmistautuessa ja sitten kiiruulla kotiin värjäämään vähintäänkin epämääräisen väriseksi muuttunutta hiirenhäntää. Tukasta tuli lopulta mustapunainen tai ainakin sinnepäin, ja naamankin sain piirrettyä päähän. Tapani mukaan olin taas myöhässä, kuten aina..(kavereiden mukaan suihkussa käymisessäni kestää n.3 tuntia..) Pää kolmantena jalkana täyteen ahdettuun junaan, ja jaffa hallia kohti. Juna matka olikin sitten jotain ihan muuta..Koska en ollut ihan ainoa lätkämatsiin menijä en luonnollisestikkaan päässyt tapani mukaan omaan rauhaani istumaan, vaan sullouduin sinne minne mahtumaan satuin..ja tuttu tunne alkoi taas jälleen kerran valtaamaan alaa. Kädet vapisee, sydän laukkaa, hiki valuu..ja kaikki, ihan kaikki (muka) tuijottaa. Paniikki kohtaus, kuinkakohan mones tällä viikolla ilmoitteli tulostaan..

Perkele!musiikki korviin soimaan niin lujalle, ettei kuule mitä kanssa matkustajat puhuu ja itsensä rauhoittelu mantra "sä vaan kuvittelet, kukaan ei oikeesti edes huomaa sua, tää matka on ihan kohta ohi, et sä oo ennenkään tähän kuollut"..ja kas, tämänkin kerran ehjänä vaikkakin hiestä märkänä perille. Hallilla treffasin ystävän ja seurattiin matsia, juotiin erätauot kaljaa ja kai noin lätkämatsin perusmeininkiä ylipäänsä..Vaikken kyllä juuri käykkään, vaikka diggaankin? Matsin jälkeen oli suorastaan keväisen riehakas olo. Kotijoukkue voitti (rok) ja kevättä ilmassa muutenkin..valoisuus ja asvaltti jalkojen alla..se on vaan joka vuosi yhtä makee fiilis.

Lähdettiin käymään vielä olusella keskustassa ja sitten ystävän pitkin jo valitettavasti lähteä kotiin koirapentuansa katsomaan..Itse olisin voinut jäädä vaikka yöhön asti, mut toisaalta niinhän mä aina. Jotenkin tuntu superkurjalta tulla kivan illan jälkeen pari kaljaa ottaneena tyhjään kotiin yksin, kavereista ei kukaan ollut liikekannalla keskustassa päin ja loput muuten vaan muualla. Mieskin on vielä reissussaan, joten tuli jotenkin hirveän yksinäinen; mulla ei oo ketään eikä mitään fiilis..suorastaan vitutti. Se on omituista miten voi joskus vaipua synkkyyten pienimmästäkin. Vaikka tietää, että sitä pienessä mielessään aina joskus tekee kärpäsistä härkäsiä..

Järki  alkoi taas ainakin tällä kertaa palautua nuppiin, kun sain puhelun kaverilta joka pyysi luokseen, ja mieskin soitteli reissustaan (tosin päissään kuin apina) ja suunniteltiin muutamaa tulevaa menoa ja muuta kivaa...Niin että mitä mäkin taas ruikutan..Uskomaton mies, joka jaksaa katella tällaista sekopäätä ja jokunen ystäväkin..vaikka niitähän ei koskaan voi olla liikaa. Sitä on vaan niin surkea olemaan yksin silloin kun se ei ole oma valinta...

jos vaikka katselis loput tosta castawaysta telkasta niin palais maan pintaan=)