Muutamia hassuja päiviä takana uuden sorvin ääressä, ja jo oli suunniteltu ylitöitä sunnuntaille..Tällaiselle toistaiseksi jokseenkin kädettömälle duunarille, joka on vasta koulutus vaiheessa (ehkäpä tästä ikuisuuteen)
En ole menossa, eikä tosin kukaan muukaan. Muita menoja ja ehkä hiljainen vastalause uuden Isonpomon
alituiselle kyttäämiselle, varmistelulle ja jankutukselle. Minä siedänkin edellä mainittuja, kuten kai uutena uupoaapona kuuluukin. Mutta iskee hermoon katsella sitä samaa asennetta ja meininkiä konkareita kohtaan. Voisi tehdä Isopomolle hyvää "vahingossa"kuulla jokin kahvipöytä keskustelu, kjäh..siellä on todettu yhtä ja toista asiasta ja vähintäänkin värikkäiksi voisi näitä ilmaisuja kuvailla. Tänäänkin yleisen suunsoiton lomassa pohdittiin mahdollisuutta siihen, että meidän kenkiimme on asennettu sensorit, jotka kertovat Isopomolle tarkalleen missä päin rakennusta duunari painelee menemään..On siis saanut nauraakkin vastapainona ihan riittämiin. Ja vähän sivussa oppinut sitä mitä pitääkin. Tässä on varmasti triljoona typoa, mut nyt ei jaksa, ei pysty venymään edes niitten tsekkaamiseen. Huomenna on vapaa!!!!Aion vetäistä kunnon yöunet imovanen ja korvatulppien kera (kipeä mies kuorsaa ja yskii vieressä) ja lähteä aamusta törsäämään tili vaatteisiin ja muuhun kivaan ja tapaamaan ystiä jota en ole nähnyt aikoihin, kivaa siis tiedossa...Jos vielä tupakalla kävisi,ja sitten höyhensaarille...Toivotaan ette huomenna tuu pieniä vihasia ukkoja ja akkoja taivaalta, että pääsisi nauttimaan senkin saralta.

-mustalintu-