Tästähän on selkeästi muodostumassa meikäläisen perskohtanen valitusvirsi kokoelma..huh..Mutta perkele, minunhan tämä on joten menköön..Kesälomaan kaksi viikkoa, jippiajee..toki sen ikävän tosiseikan varjostamana. Että työt hyvin todennäköisesti päättyvät kokonaan..Lähestulkoon ikuisia lomautuksia on luvassa. Joten nyt pitäisi etsiä uutta paikkaa lomalla, miettiä mihin helvettiin parisuhteeni on menossa, vaiko juurikin sinne. Ja kruununa keossa olisi edessä mahdollisesti paikkakunnan vaihto. Joka jo itsessään saa paiseita naamani ja pulssin nousemaan kohti 200. Edellämainittu kun tarkoittaisi myös minun avohoitoni päättymistä. APUA..Liikaa taas on tavaraa tukan alla muhimassa, vatsaan sattuu..Aloitin taas, niin kuin kymmenet kerrat ennenkin masennuslääkitystä..jota omatoimisesti olen jättänyt salaa pois. Nummirock ja Tuska tässä menneen parin viikon aikana ovat sentään paikoin fiilistä nostattaneet, rajustikin=) Kun muistaisi edes joskus pysähtyä sekunniksi katselemaan ympärilleen ja nauttimaan niistä onnen palasista...edellä mainituista lisää kun jaksuja....nyt hyvää yötä.