Huomenna olisi hirvittävän kamalan pelottava työhaastattelu. Pulssi katossa koko päivän ja vatsalaukku huutaa armoa krampeillansa..prkl...Mene sinne sitten selittelemään; "oho mites nyt toi kahvikuppi tolleen tärisee, varmaan kesä flussa tulossa"?   "...joo, mä tälleen joskus vaan tarisen, joo en tarvitse istuinta. " ai epilepsiako sulla on?"  " joo ei, tää menee kyl ohi  hetken päästä" aaaaaaaaaaaaaarrgh. Vähän muutenkin vituttaa jo valmiiksi haastattelijan asenne; Tämä on kyllä huomattavast yksinkertaisempaa työtä, kui mita sina olet tällähetkellä tehnyt, ei kovin haastellista todellakaan, no mutta. Totuushan on se että edessä on toistaseksi jatkuva lomautus ja joitain olis löydettävä, pääseehän sieltä sitten pois...tiedä sitten. Vaikka tuo ei onnaisikaan, niin se ei maata kaada. On vaan ikävästi tässä muutto asiatkin olleet esillä, ja en millään haluais siihen kylään johon mies niin ikävöi, ja muutta myös. Joko minun kanssa tais sitten ilma, raakaa......ja koskee tuon asia ajattelu todella kovasti, Vereslihalla on sydänparka...Rakas on tarkeä, mutta joutuisn eroon ystävistäni, avohoidosta ja ja monesta muusta...surullinen siitä mieli on...minkäs teet. pitäis olla joku uskomaton oraakkeli kuka kertois mitä tehdä...huoh nyt petiin, jos armelias uni tulis ja veis...Pliis mister sandman....Gimme some fucking sleep!!!!